Kotimaani ompi Suomi




Hyvää Itsenäisyyspäivää! 

Matkustelu on ihanaa ja parasta mitä tässä elämässä voi tehdä. Kerätä muistoja ja kokemuksia sekä heittäytyä jännittäviin tilanteisiin, tapoihin ja seikkailuihin. Mutta..

Mitä enemmän ryysää maailmalla, sitä enemmän arvostaa myös sitä tosiasiaa että on saanut syntyä Suomeen ja että omistaa sellaisen maan passin, jolla on mahdollista näit reissuja tehdä. Se ei ole ihan itsestäänselvyys, muistetaan se. On ihanaa olla sellaisen maan kansalainen, mistä on saanut hyvän pohjan ponnistaa. Standardi on korkealla jos miettii esimerkiksi että muuttaisi ulkomaille. 

Viimeaikoina olen myös matkustellut paljon Suomessa. Meillä on mahtavia kansallispuistoja, matkailukohteita ja omia valtteja kansainvälisille vieraille. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. 



Ollaan ylpeitä suomalaisuudesta ja ymmärretään se että meitä on onni potkaissut. Matkustelemalla opimme parhaiten omasta kansastamme, juuristamme ja itsestämme. Arvostetaan ja kunnioitetaan toisiamme - peace!


Kommentit